keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pohtimisesta

Oikeasti olin jo tänäänKIN aikonut mennä nukkumaan, mutta koska tunsin taas polttavan tarpeen (tällä kertaa luettuani ihmisten kommentteja) kirjoittaa tätä ylös, päätin tehdä sen. Vaikka sen takia taas sanoin tosi ilkeää ihmiselle joka yrittää muistuttaa esimerkiksi siitä nukkumisesta. Vaikka tiedän että tästä ei tule mitään järkevää kun väsyttää niin että päässä pyörii. Noh. Kuitenkin.

Kuten monet muut aivot omaavat ihmisolennot, olen kova miettimään. Mietin paljon, monessa paikassa, monenlaisia asioita ja vielä tavalla jonka voisi tulkita usein kriittiseksi, tai hetkittäin jopa filosofiseksi, pohdinnaksi. Tällaisen arvostaminen on tullut varmaan jossain järjestössä pyörimisestä, lukio-opinnoista ja muutamaan samanhenkiseen, mutta asian ainakin näennäisesti pidemmälle vieneeseen ihmiseen törmäämisestä. Eikö kuulostakin hienolta tämä kriittinen pohdinta? Se tuottaa aina joskus tervettä ylpeyttä (tutummin ylemmyydentunnetta) ja euforisia ahaa-elämyksiä.

Aina joskus niin. Voi kun vähän useammin.

Koska kaikessa, niin itseeni kuin ympärilläni oleviinkin ulottuvassa, kriittisyydessäni olen jo ehtinyt epäillä tätä pohdintojeni hienoutta. Kaatuilen filosofisiin virhepäätelmiin (etenkin se luisumisjuttu, jonka tosi hienoa nimeä en edes muista) ja etenkin siihen, että vaikka miettiminen sinänsä on hieno ja ylevä ajatus, mietin vääriä asioita väärään aikaan väärässä paikassa - ja ehkä ennen kaikkea - väärässä suhteessa toisiinsa. Väärä kun on sekin niin kovin monella tavalla tulkittava termi, voi melkein kaiken tulkita vääräksi vaihtaen vertailukohdetta. Siksi siis keskityn ehkä mietittyjen asioiden suhteisiin enkä siihen että "olen ajatellut asiaa x, pitäisi lopettaa sen asian ajattelu kun se ei tuota tulosta".

Otetaan esimerkkitilanne. Henkilö, sanotaan että vaikka Iorina, on pohtinut paljon asiaa 2839. Hän ei haluaisi olla, mutta kuitenkin on ylpeä pohdinnoistaan, ne tuntuvat päässä todella hyvältä ja ovat yleensäkin pohdintoja, joilla hän voi erottaa itsensä niistä ihmisistä joiden kanssa hän syystä tai toisesta ei halua olla. Sitten tulee vastaan toinen ihminen. (Tätä toista ihmistä en nimeä kun niitä on niin monta.) Ihminen on Iorinalle tuttu ja turvallinen, hän esimerkiksi ilahtuu tämän näkemisestä vilpittömästi, pitää tästä ja osaa siksi rentoutua tämän seurassa. Alkaa keskustelu, ei, ehkä enemmänkin jutustelu, joka sattuu päätymään asiaan 2839. Iorina puhuu innoissaan, koska on pohtinut aihetta. Tästä asia lähtee kahteen suuntaan. Jos on kyseessä ihminen A, Iorina puhuu pohdintojaan asiasta 2839 niin ettei toinen saa puheenvuoroa aukottaakseen Iorinan kantaa. Jos kyseessä on ihminen B, antaa Iorina kohteliaana keskustel- jutustelijana antaa tälle puheenvuoron. Ihmisen B puheenvuoro aiheesta 2839 tai jo Iorinan pohdintojen sanominen ääneen romuttaa Iorinan pohdinnat asiasta. Tässä kohdassa Iorina haluaisi olla vastaanottavainen, avoin ja fiksu, ja ei niin välittäisi pohdintojen romuttumisesta ja ottaisi mieleensä uuden kannan tai korjaisi omaansa. Mutta kun Iorinalla ei ole hirveän hyvä itsetunto, häntä jää nolottamaan asia. Koska hänen kantansa, pohdintansa tulos, on osoittautunut selvästi TOSI HUONOKSI ja SELLAISEKSI JOKA SAATTI HÄNET IKÄVÄÄN TILANTEESEEN, hän ei sitä miettiessään vastaanota yhtään mitään ellei väkisin yritä. Se johtaa Iorinan jatkamaan tyhmiä pohdintoja ja kritisoimaan itseään vielä vähän lisää.

Mikä johtaa suoraan tähän blogimerkintään. Olihan selkeä ja lyhyt esimerkki? Iorina on siis huonoitsetuntoinen nuori, joka ei voi nauttia enää yhtään mistään koska on päättänyt olevansa niin fiksu kuin joku tai jokin, ettei ikinä olisi hölmö. Mutta väkisin fiksuksi yrittämisestä seuraa hölmöksi päätymisiä yhä enemmän ja Iorina turhautuu.

Olen monesti todennut, ainakin mielessäni, pitäväni älykkäistä ihmisistä.( Aiemmin käytin tässä merkinnässä sanaa fiksu, mutta siis niin, yhdistäkää ne). Tämä on johtanut siihen, että saavuttaakseni heidän seuransa, on minun itsenikin oltava älykäs. Yritys on viime aikoina ollut kova. Olen pohtinut, lukenut ja kirjoittanut. Tässä tekstissä olen yrittänyt osoittaa tuon ensimmäisen mielettömyyttä. Ei mennyt putkeen sekään. Onko sillä yhtään mitään väliä, että osaan kirjoittaa näin hienoa tekstiä (toim. huom. sarkasmi) vaikka tämänhetkisissä olosuhteissa (väsyttää ja nälättää tosi paljon)? Musta olisi vaan tosi kiva olla niin tilannetajuinen, itsevarma ja fiksu että osaisin toimia ihmisten kanssa niin kuin haluaisin. En ole ihan loppuun vielä miettinyt, että miten haluaisin, mutta musta tuntuu, että todella monet ihmiset, joita sillä pohdinnallani laitan hirveän julmassa päänsisäisessä rankingissäni paljon itseäni alemmas, osaavat tämän. Ja sekös ottaa päähän. Aiheuttaa turhaa kateutta ja muuta.

Piti myös puhua siitä juttujen suhteesta. Pohdinta siis tekee hallaa paitsi sosiaalisten tilanteiden oppimiselle, myös käytännöllisten asioiden oppimiselle. Pohdinta saa minut menemään ihan yli päästessäni ulos kuorestani ja siksi monet asiat unohtuvat. Tässä eilen ollessani kriittinen (=varautunut) ja semmoinen joka voisi teoriassa olla ulkoa katsottuna cool, hermostuin niin että unohdin lähettää viestin jonka olin jo kirjoittanut. Tästä seurasi vaivaa tärkeälle ihmiselle, joka kuitenkin halusi tehdä minulle hyvänteon. Halusin olla aiheuttamatta vaivaa yhtään enempää, joten juoksin tosi kovaa sitten unohtaen että ei alkukeväällä ehkä kannata juosta kuitenkaan kun on jäätä. Hiekoitettu jää ei tee poikkeusta, koska se myös repii paremmin auki niin lahjaksi saadut jalkavaateasiat kuin sen niiden alla olevan jalan. Sattuu siis polveen ja ymmärsin myös miten kaiken lisäksi katoaa perspektiivi ja ne käytännön hoidettavat asiat kun pirullista "pohtii kun haluaa olla fiksu, innostuu kun kerrankin uskalsi"-kierrettä jatkuu liian kauan.

Tiivistys niille jotka scrollasi loppuun: Kaaduin ja nyt polveen sattuu ja teen taas tosi epäloogisia ajatusketjuja asioiden välillä.

2 kommenttia:

  1. Voi lorina, voin kyllä kertoa että tätä tapahtuu ihan kaikille! Tai ainakin yhelle möönälle. Mun uskonkäsityshän on sellanen prosessi joka on ollu käynnissä tässä viimeset neljä vuotta, ja sit nyt viimesimmän yövahteiluriparin aikana luulin päässeeni jonkinasteiseen ymmärrykseen itseni kanssa. Sitte juttelin (uskovaisen) kaverin kanssa aiheesta ja tajusin että tässä nyt vielä missään johtopäätöksessä olla.

    Siks oliki sellanen rentouttava ajatus että minä ja sinä ja yks otti ja naapurin veteraanimummokin vielä on prosessi ja niin on meidän mielipiteetkin. Meillä on aikaa, aina on aikaa miettiä mitä haluaa asioista ajatella. Yksin ajattelemalla pääsee alkuun, mutta muiden ihmisten mielipiteet vasta kantaa pidemmälle. Vaikka sun aiempi pohdinta olikin TOSI HUONO ja SELLAINEN JOKA SAATTI SUT IKÄVÄÄN TILANTEESEEN, niin ei se mitään kun sähän olet nyt jo eri mieltä.

    VastaaPoista
  2. Mahtava teksti :D

    tv. surkea kirjoittaja

    VastaaPoista