this head I hold

Päivitystauko pääsi paukahtamaan pitkäksi puolustaen pelkillä P:illä pulistua postausaloitusta. En osaa vieläkään päättää haluaisinko vaan tallentaa elämän hetkiä blogimuotoon vai jakaa vähän rajatumpia ja kiteytetympiä pohdintoja tai ajatuksia. Eli taas on sekasikiöpostaus paikallaan.

Kuva on mielestäni hyvä koska sen värit natsaavat niin hyvin yhteen (vaal.pun., lime, vaal.pun, lime) 

Kevät on useimmiten elämäni mukavinta aikaa, etenkin näinä aikoina jolloin siitä takatalvestakin on jo vihdoin päästy ja kouluni kulttuurijakso kutonen kiherryttää. Voimaa minuun valanut aurinko saa myös selvästi nostettua aikaansaavuuttani, sillä olen onnistunut muun muassa hoitamaan ensimmäisen täyden jaksoni loppuun kunnialla, tekemään haastattelun paikallislehteen, juhlimaan, olemaan kunnolla mukana koulun ja paikallisen harrastajateatterin produktiossa (tulkaa muuten ihmeessä katsomassa se!), piirtämään ja kirjoittamaan koulun lehteen, viettämään paljon erinäistä aikaa kivojen ihmisten kanssa, katsomaan Doctor Who:n ykköskauden kokonaisuudessaan, tekemään onnistuneita mekko-ostoksia sekä myös potemaan ja puimaan verta ruumiiseen pumppaavan sisäelimen suruja. Listasta puuttuu vielä paljon, esimerkiksi nyt hiljattain tapahtuneet koulun uusteknologialaitteen testikäyttäjiin ujuttautuminen ja bändihommien aloittaminen. Ohjelmistossamme on esimerkiksi tämä.

Otin tämän tai no, mukana seikkaillut toverini, otti tämän sillä litteällä laitteella jolla olen nyt viime aikoina saanut leikkiä. Pidin sen kiiltävän laitteen ja suon kontrastista ottohetkellä.

Siinä oli monta linkkiä, nauttikaa. Mutta niin, ihmiset jaksavat ilahduttaa vaan aika lailla aina. No ei ihan, mutta niitä vähemmän ilahduttavia hetkiä voi puida toisien kanssa ja puimuri-ihmisiä viereltä löytäessäni huomaan olevani melko onnellinen taas. Huomaan edelleen sen asioiden ääneen jollekulle puhumisen tuoman suuren hyödyn (esim. selkeys, parempi mieli, uudet näkokulmat, mielipiteet jne.) ja edellisiin elämäntilanteisiin verraten ei voi kuin hymyillä. Ja nauraa. Näitä harrastan myös teatterilla eksyessäni vakavan myyttisen metsän puun roolistani hysteeriseksi, väsyneeksi ja juuriltaan kaatuvaksi puuksi ja hassuja höpöttäväksi nuoreksi ihmiseksi. Teatteri on kivaa etenkin kivassa porukassa, motiiveja tuossa produktiossa on mukana todella monta ja hyötyjä saman verran. Itsevarmuuden paikkailu ei ole koskaan pahitteeksi ja pidän valtavasti tilanteista joissa tulee tutustuttua ihmisiin puoli-itsestään. Lisäksi saa vähintäänkin mielenkiintoisia kokemuksia, kuten vaikkapa pyöriminen ja esiintyminen Taitaja-messuilla vihreässä mekossa ja hapsuissa sekä erinäisiä eritteistä ja vihreää maalista muistuttavia raitoja kasvoissa.

 

Paluumatkalla edellämainitusta raitojentekovälineet sylissä.

Kevät jaksaa piristää myös siksi että ehdin terveellä tavalla hämmästellä montaakin asiaa. Etenkin ajanmääreitä ajan kuluessa hassun epätasaisesti. Ensi viikon lopussa esitämme tuon näytelmän jota olen nyt ollut harjoittelemassa kera muiden vaikka tuntuu ettei se millään voi olla oikeasti valmis jo silloin, ja lisäksi noin neljän viikon kuluttua on sen koulumme kulttuurijakson huipennus, Lyseon Yö jossa soitan useammassa kokoonpanossa ja saman päivämäärän takia myös vietän täysi-ikäistymissyntymäpäiviäni. Melkoista.

Lopuksi vielä haluaisin jakaa kanssanne kaksi biisiä...

...yhden, jonka pääsen kuulemaan livenä kesän lopulla koska kokoonpano saapuu suureksi ilokseni Flow:hun kesällä, jonne sain onnekkaana liput lahjaksi jo jouluna.

...ja vielä toisen, jonka mukaan nimesin merkinnän.

P.S. Kuuntelen muutakin kuin elektropoppia. Tähän vain päätyivät nuo.

P.P.S. Haluan pyristäytyä irti eräistä viikon vaivanneista ajatuksista että pääsen laulamaan tätä.